Omaehtoisuus. Valinnan mahdollistaminen. Freedom of choice.

Omaehtoisuudesta puhutaan usein hoitotoimenpiteiden yhteydessä, mutta se on paljon enemmän kuin vain kynsien leikkaamista tai eläinlääkärikäyntejä. Toki sitäkin, mutta myös paljon muuta.

Meillä ihmisillä on usein tarve hallita huollettavina olevia eläimiämme, ei välttämättä tahallisesti mutta jollain asteella kumminkin. Eläin, joka kanssamme asuu (koira tässä tapauksessa) elää kanssamme saaden mm. ruokaa, vettä ja ulospääsyn meidän määritteleminä aikoina. Eli hallitsemme niiden tärkeimpiä resursseja - ehkä hoksaamatta että todellakin, hallitsemme.

Samaisia kanssamme asuvia koiria lähestymme yleensä hyvää tarkoittaen, esim. silittämismielessä, ajattelematta tai kysymättä eläimeltä, että haluaako se tulla kosketuksi. Annammeko sille vaihtoehdon väistää (ottamatta siitä itseemme). Mahdollistammeko sille vuoropuhelun, aidon vuoropuhelun, missä saatamme myös kuulla EI:n. Pystymmekö ottamaan vastaan kieltäytymisen esim. harrastamisen yhteydessä (esim jos olemme mahdollistaneet koiralle etsintäalueelta poistumisen namimatolleen, jos etsintä itsessään ei ole se mitä koira sillä hetkellä valitsisi). Haluammeko kuulla, mitä mieltä eläin oikeasti on - valitseeko se meidän määrittelemän (esim. etsintä)tehtävän vapaaehtoisesti vai koettaako se kertoa esim. reaktiivisuudella, haistelemalla päämäärättömästi mattoa, puremalla, kaivamalla, nuolemalla tai vaikkapa haukkumalla, että joku tässä tehtävässä nyt mättää.

Olemmeko auki kommunikaatiolle, ja pystymmekö kuulemaan, mitä koiralla on asiasta sanottavanaan (ei sanoin vaan käyttäytymisensä kautta)? Pystymmekö unohtamaan leimat mitä koirillemme yleensä annamme (vilkas, ahne, ei sitä kiinnosta, haistelee tyttöjen hajuja jne) ja katsomaan käyttäytymistä - mitä se meille tilanteesta kertoo ja mitä voisimme tehdä tilannetta muuttaaksemme (jos muutokselle on tarvetta)? Onko meillä aina niin kiire, ettemme ehdi antaa aikaa koiran reagoida esim. vihjeeseen omalla tahdillaan vai vaadimmeko sotilaallisia sekunninsadasosan reaktioaikoja jokaisessa tilanteessa. Tällainenkin pieni viive vihjeen ja käyttäytymisen välillä on meille informaatiota. Otammeko tietoa vastaan mielenkiinnolla ja halulla ymmärtää vai turhaudummeko kun koira ei heti vastaakaan toiveisiimme?

Mitä tapahtuu, jos jatkuvasti jätämme kuuntelematta koiran (tai muun eläimen) ei-vaihtoehdon? Sillä voi olla vaikutusta mm. hermostoon, stressiin ja sen kertymiseen ja sitä kautta myös usein erilaisiin ei toivottuihin käyttäytymismalleihin.

Olemalla auki kommunikoinnille, mahdollistamme vuoropuhelun emmekä anarkiaa (mitä usein pelkäämme tapahtuvan). Voimme saada hetkellisen paikalta poistumisen, haluttomuuden jatkaa esim. kynsien leikkaamista mutta muuttamalla interaktiota kanssamme koiralle miellyttäväksi, valintoja mahdollistavaksi, saamme jatkaa yhdessäoloa ja vuoropuhelua. Tässä pitää muistaa luottaa prosessiin ja antaa molemmille osallistuville osapuolille (ihmiselle ja koiralle) aikaa sopeutua muutokseen ja jossain tapauksissa myös aikaa luottamukselle kehittyä uudestaan.

Vuoropuhelua on huomata, että pannan pään yli pujottaminen on hankalaa - ja tekee siihen muutoksen. Vuoropuhelua on mahdollistaa useampi juoma- ja ruokailupaikka, lepopaikka. Vuoropuhelua on myös huomata harrastuksen yhteydessä stressiin viittaavia käyttäytymisiä tai eleitä ja tehdä asialle jotain - helpottaa koiran olemista mahdollistamalla vaihtoehdon tehtävän suorittamiselle. Näitä löytyy lisää kun vaan pysähtyy aiheen äärelle ja pohtii. Sekä mahdollistaa muutoksen molemmille, sekä ihmiselle että eläimelle.