Hypokoirat

Mikä on hypokoira? 

Hypokoirat ovat Suomen kennelliiton hyväksymiä henkilökohtaisia hyötykoiria. Hypokoira koulutetaan ilmaisemaan diabeetikon verensokerin vaihteluita ja tarvittaessa hakemaan apua. Hypokoiralta vaaditaan myös riittävää sosiaalistumista erilaisiin ympäristöihin, jotta se pystyy tekemään työtään kaikissa olosuhteissa ja erilaisissa ympäristöissä.

Perroscent toimii Hypokoira ry:n aluekouluttajana Kuopiossa. 

Miten koulutan Hypokoiran?

Hypokoirien koulutus Suomessa on kansainvälisestikin katsottuna hyvin korkealaatuista. Koulutus on kehitetty vuosien saatossa maailmalta sekä muiden virka- ja hyötykoirien koulutusprosesseista sopivimpia käytäntöjä valitsemalla.
Koulutus perustuu positiivisen vahvistamisen käyttämiseen, minkäänlaista pelkoon tai kipuun liittyvää rankaisua ei sallita missään tilanteessa koulutuksen aikana.

Hypokoiran koulutus tapahtuu Hypokoira-kurssilla, jossa pääasiallisin koulutusta tapahtuu kotona kouluttajan antamilla ohjeilla,. Koulutus vaatii siis koiran omistajan sitoutumista koulutukseen. Koulutukset ovat ryhmämuotoisia, mutta koulutuksessa eteneminen otetaan aina huomioon yksilökohtaisesti. 

Koulutusprosessi on vakioitu ja kaikki koirat suorittavat sen aikana osatavoitteet, jotta voidaan varmistaa, että koiralla on tarvittavat koulutetut taidot.  Läpäistyään koulutuksen koira valmistuu Hypokoira ry:n viralliseksi hypokoiraksi.

Koulutuksen alussa tehdään koulutussopimus. Koulutukset toteutetaan monimuotoisena verkko- ja lähiopintoina.

Koulutuksen osa-alueet:
  • Koirien käyttäytyminen ja sosiaalistaminen
  • Kouluttajan vastuu koiran hyvinvoinnista
  • Koirien kouluttaminen positiivisilla koulutusmenetelmillä
  • Hajutunnistus ja -erottelu
  • Erityistilanteiden ratkaiseminen
  • Osatavoitteet, loppukokeet, seurantajaksot sekä Hypokoira-näyttö
Kysymyksiä ja vastauksia Hypokoirista

Alkavat koulutukset KUOPIOSSA

Seuraava koulutus Kuopiossa alkaa tammikuussa 2025

Nuoret koirat (ikä 6 kk - 3 vuotta)
Koulutuksen kesto: n. 17 kk
Koulutuksen hinta: (1980 € + 25.5 % alv) 2484,90 €

Pennut (ikä 12 viikkoa - 10 kk)
Koulutuksen kesto: n. 18 kk
Koulutuksen hinta: Hinta (2080 € + 25.5 % alv) 2610,40 €


Koulutuksiin ilmoittautuminen:
tiina@perroscent.fi