Hajutyöskentelyn perustaidot - yhteistyö ja oppiminen

Perroscent keskittyy kouluttamaan hajutyöskentelylajeja sekä noseworkia. Hajutyöskentely on muutakin kuin vain etsimistä, ja koiralta vaaditaan monenlaista tukitaitoa että se pystyy parhaaseen mahdolliseen suoritukseensa esim. nosework-kokeissa tai vastaavasti treenitilanteissa. 

Hajutyöskentelyn perustaitokursseilla harjoitellaan taitoja, joista haistelulajeja harrastava koirakko hyötyy treeneissä ja / tai kokeissa. Ryhmätilanteissa saamme häiriöharjoituksia, jolloin häiriönsietokyky kohenee. Lisäksi koulutuksen on tarkoitus luoda taitoja odottamiseen, rauhoittumiseen ja taukokäyttäytymiseen. Koiran lukutaitoja hiotaan myös sekä kehitetään palkkausta (eri tavat ja ideologia).
Ryhmässä pääsee myös opiskelemaan esim. kohdetyöskentelyä sekä muita erilaisia tapoja saada käyttäytymistä aikaiseksi. Kehonhallinta on hajutyöläisen turvallisuuden ja itsevarmuuden kannalta merkityksellistä, siksi sitä on myös hyvä harjoitella ja totutella erilaisiin välineisiin kehonhallintatreeneissä. 
Perustaitokurssi soveltuu esim. pentukurssin rinnalle tai jatkoksi, tai jos koet, että lajiharrastuksen lisäksi koirasi tarvitsisi treeniaikaa juurikin kyseessä olevista perustaidoista, joita ei ehdi lajikursseilla opiskella. 

Hajutyöskentelyn perustaitokurssille voit osallistua joko lunastamalla paikan yksittäiselle kerralle tai hankkimalla sarjakortin (viisi kertaa), jolloin hinta on edullisempi. Sarjakorttiostoksille pääset alla olevasta painikkeesta. 

Sarjakortti 

Lue lisää...Lue vähemmän...
Kurssipäivä
04.04.25
 
Ajat
18:00-18:50
 
Sijainti
Perroscent Scentwork Center, Neulamäki
 
Runko
1 käytäntötuntia
 
Hinta
EUR 32.00 (sis. alv. 25.5%)
 
Kouluttaja
 
Osallistujat
maks. 4, paikkoja vielä saatavilla
 
Huomioitavaa
Tällä kurssikerralla luodaan perusteet koiran oppimiselle (tai tehostetaan jo olemassa olevia taitoja) - nähdään onko keskusteluyhteys koiran ja ihmisen välillä auki.
Ryhmätilanne voi olla toisille haastava, jolloin yhteistyö oman ihmisen kanssa voi häiriintyä. Ensimmäinen kurssikerta tehostaa koiran ja ihmisen yhteistyötä ja keskittymistä oppimista tehostamalla (koira alkaa ymmärtää mitä siltä halutaan).
Kurssikerta toteutuu, jos osallistujia väh. 2. Jos käyt kurssilla passilla, huomaathan että käyttämättä jääneistä passikerroista ei tule hyvityksiä (jos et pääse kurssikerralle johon jo ehdit lunastaa paikan, voit myydä paikan eteenpäin).
 
Koulutuspäivät
04.04.
 
Kurssiin ilmoittautuaksesi, ilmoita tietosi tai kirjaudu sisään, jos sinulla on jo tili
Tai kirjaudu sisään Google:in, Facebook:in, Twitter:in tai Linkedin:in kautta