Perroscentin hajukoulupolulle voi astua jo pienestä pitäen – voit tulla akatemiaan opiskelijaksi vaikka heti kun pentu kotiutuu. Olipa aikeissanne harrastaa haju- tai jotain muita lajeja, niin tämä pitkäkestoinen pentuakatemia valmistaa teitä koirakkona kohti yhteistä tulevaisuutta.
Pentuakatemiassa hiomme harrastuskoiran pohjataitoja, taitoa odottaa, rauhoittua, olla itsenäinen ja tarvittaessa omistajaan tukeutuvakin ongelmanratkaisija. Otamme huomioon pentujen omat persoonallisuuspiirteet ja teemme treenejä aina yksilökohtaisesti. Pentuakatemialaisille laaditaan yhdessä ensimmäisen vuoden vuosisuunnitelma perustaitojen opiskelemisen osalta.
Pentuakatemialaiset opiskelevat mm.
- miten odotetaan vuoroa sekä harrastuksissa että mahdollisissa koetapahtumissa
- mitä tehdään, kun harrastuksissa on tyhjiä, tapahtumavapaita hetkiä
- yksinolon ja omistajasta erossa olemisen pohjataitoja
- hajuharrasteiden perusteet ja lukukauden aikana tehdään etsintöjä harjoitushajuilla ja treenataan myös jo ilmaisua
- opiskeluohjelmaan kuuluu myös ennakoivasti opiskeltavat taidot eläinlääkärikäyntejä, trimmausta, hierontaa tms. käsittelyä varten alan ammattilaisten kanssa yhteistyössä
- harrastuksissa tarvittavaa sosiaalista palkkausta sekä yleisesti lelu- ja ruokapalkkauksen eroavaisuuksia
- yhteistyötä erilaisissa tilanteissa
- koiran hyvinvointia usealta eri kulmalta katsottuna
Pentuakatemia kokoontuu alkuun (heinä-elokuussa) joka viikko ja loppusyksyn ajan tapaamiset harvenevat n. kaksi kertaa kuukaudessa tapahtuviksi treenihetkiksi. Mukana voit olla vaikka koko lukukauden tai yhden pentuakatemiapaketin verran (ks. erittelyt alla).
- Pentuakatemiapaketti BASIC 125 € TÄYNNÄ
- sisältää 4 ensimmäistä treenikertaa (31.7.-21.8.2023)
- Pentuakatemiapaketti NEXT LEVEL 125 € TÄYNNÄ
- sisältää seuraavat 4 treenikertaa (aikavälillä 11.9. – 30.10.2023)
- Pentuakatemiapaketti MASTER 95 €
- sisältää 3 treenikertaa (aikavälillä 13.11. – 18.12.2023)
- Pentuakatemia SUPERIOR 315 €
- sisältää kaikki 11 kertaa pentuakatemiaa (aikavälillä 31.7. – 18.12.2023)
Treenipäivät ovat:
- 31.07.
- 07.08.
- 14.08.
- 21.08.
- 11.09.
- 18.09.
- 02.10.
- 30.10.
- 13.11.
- 20.11.
- 18.12.
Tarkemmat oppikertasisällöt osallistuneille infokirjeessä.
Pentuakatemia toteutuu neljällä koirakolla, maksimi osallistujamäärä kuusi koirakkoa. Pentuakatemia on tarkoitettu alle vuoden ikäisille pennuille.
Peruutusehdot ja muu info täältä.